tiistai 28. syyskuuta 2010

Uusi puikkopussi!

Nyt on tullut osteltua taas niin paljon uusia puikkoja yms. etteivät mahtuneet enää vanhaan puikkopussiin. Siis uutta tekemään :) Nyt jo vähän edellisestä viisastuneempana osasin tehdä lähes kaiken tarvittavan / korjattavan!










Pyöröpuikkojen säilytykseen piti käyttää vähän pieniä aivosolujaan, mutta keksin viimein hyvän idean. Suht´koht toimiva... Myös "neulatyyny" oli tarpeellinen, neuloille ei aiemmin ollut omaa paikkaa, ne tuli laitettua minne sattuu ja sitten niitä etsittiin kissojen ja koirien kanssa. Olen ommellut vain fleecepalan alareunaan kiinni.

Tuohon "lisäosaan" en ole niin tyytyväinen, en saanut liitettyä sitä kauniisti, mutta kyllä puikkopussi asiansa ajaa ja myöhemmin varmaan korjailen vähän jos alkaa kovasti häiritsemään. Myös koristukset puuttuu :( Sain pussin vasta myöhään illalla valmiiksi ja puikot oli keskellä lattiaa kun edellinen pussi revittiin jo käsistä uudelle omistajalle ;D En siis kerennyt vielä :)

lauantai 25. syyskuuta 2010

Elämän sietämätön vaikeus...

Äh, ihan liikaa aikaa kulunut viimeisimmästä tekstistä. Ihan liikaa missannut...
Muutaman lemppariblogin kahlasin läpi, mutta sitten ei enää jaksanut...

Aina vaan ei jaksa, ei hotsita, ei huvita, ei kiinnosta, ei viitsi, ei pysty...

Ei ole tullut skräpättyä, ei ole tullut tehtyä mitään!!
No okei, neulottu on, syksy kun kolkuttelee oville...


Jennan kamala perhospipo tarvitsi päivitystä, joten neuloin kokonaan uuden, väreihin sopivamman.


Ja herkullisen turkoosit "Crocs" sukat, sävy sävyä :)


Mulle kukkasukat.


Ja talvea varten pipo / kaulaliina setti, sillä pienipäisenä en löydä kaupasta sopivaa hattua itselleni, paitsi lastenosastolta...